Elikkäs sukkasato alkoi ja miut löytää heinäladosta satoa kartuttamasta.

Tänään oltiin siellä kangastukussa ja mukaan lähti 5 metriä kimonokangasta, 5 metriä joustavaa farkkukangasta ja 5 hello kitty verhokangasta. Eli kyllähän sieltä löytyi vaikka mitä mukavaa. Sitten kävimme siellä ompelutarviketukussa ja sieltä kotiutui mm. kahdet kassin kahvat, kanttinauhan tekoväline, ristipistopaketti, nappeja paljon, silitettäviä paljettikoristeita, solkia jne.

Kiva päivä oli ja kädet syyhyää jo tekemään, mutta koulussa mennään koulun aikatauluilla. Onneksi jo ensi viikolla alotetaan omien hameiden teko.

Eikun sukkien kimppuun. Aloitin jo pienimmälle sukkia tekemään tänään ja nyt menen niitä jatkamaan.